Mene metsään – Luonnon vaikutus hyvään oloon

Mene_metsään

Törmäsin viimeviikolla mielenkiintoiseen artikkeliin Japanilaisesta stressinhallintametodista nimeltään shinrin-yoku, metsäkylpy. Vaikka suomalaiselle metsässä kävely kuulostaa varsin arkiselta, monelle kaupunkilaiselle tämä alkaa olla jo unohdettua viisautta.

Maailma urbanisoituu ja Suomi sen mukana. World Health Organisation, WHO’n mukaan vuonna 2014 maailman ihmisistä jopa 54% asuu kaupungeissa, ja luvun odotetaan kasvavan 1.8% vuodessa. Ihmiskunnan historiasta kuitenkin suurin osa on vietetty luonnonläheisyydessä, joten urbaani elämä on keholle ja mielelle vielä varsin uutta.

Pako luonnon läheisyyteen

Muutama viikko sitten meillä vieraili retriitillä japanilainen, Tokion keskustassa asuva nainen, jonka kanssa jatkoimme keskustelua aiheesta stressi, kiire ja kaupunkielämä (minkä nyt kaikelta siltä joogalta ja meditoinnilta ehdimme). Hän asui Tokion keskustassa nimenomaan siitä syystä, ettei jaksanut käyttää aamujaan ja iltapäiviään ruuhkajunissa.

“Jos kahden minuutin välein kulkeva juna on minuutin myöhässä, laiturille kasaantuu nopeasti ihan tajuton määrä ihmisiä. Kaikki puskevat itsensä junaan, juna täyttyy entisestään, ja seuraavalla asemalla sama ralli toistuu. Jo täysinäinen juna tulee entistäkin täydemmäksi. Yksityisyyttä ei ole.” sanoi retriittivieras.

Tälle kauhulle on sanakin, tsukin-jigoku (commuter hell).

Viikon meren ääniä, lintuja, liskoja ja muita luonnon ääniä kuunneltuaan nainen lähti takaisin kotiin kuin uutena ihmisenä. Sellainen on luonnon vaikutus.

landscape-nature-forest-trees

Luonnon vaikutusten mittaaminen

Ilmeisesti Japanin hallitus on käyttänyt $4 miljoonaa tämän metsäkylvyn ja sen vaikutusten tutkimiseen sitten vuoden 2004. Japanin hallitus haluaa pystyttää vähintään 100 metsäkylpy-reittiä eri puolille maata seuraavien 10 vuoden aikana. Tämä siis tarkoittaa käytännössä alueita, joissa ihminen voi kaikessa yksinkertaisuudessaan kävellä metsässä.

Tutkimusta johtaa japanilainen tieteilijä Yoshifumi Miyazaki, joka on vienyt vuodesta 2004 lähtien jo yli 600 testihenkilöä rauhoittumaan Japanin metsiin. Vuonna 2011 tehdyn tutkimusraportin mukaan metsässä kävely aiheutti ihmisille keskimäärin 12% laskun stressihormooni kortisolissa, 7% laskun sympaattisen hermoston aktiviteetissa (juokse tai pakene -reaktiosta vastaava hermosto), 1.4% laskun verenpaineessa ja 6% sykkeen hidastumisen. Tämä siis verrattuna urbaanissa ympäristössä kävelemiseen.

Suomessa teetetään saman tyyppisiä tutkimuksia. Liisa Tyrväinen Suomen Metsäinstituutista johti tutkimusta nimeltään Metsästä Hyvinvointia (2008-2013):

Metsän myönteiset terveysvaikutukset alkavat tuntua, kun kaupunkilai­nen viettää lähiviheralueilla vähintään viisi tuntia kuukaudessa. Yhtenäi­sen, pääasiassa luonnon ääniä sisältävän metsän ”lääkepitoisuus” on suurempi kuin rakennettujen viheralueiden: jo kaksi tai kolme oleskelu­kertaa viikossa lisää hyvinvointia.

Metsässä ei tarvitse viettää koko päivää: jo puoli tuntia kerrallaan riittää. Metsäannoksen parantava vaikutus heikkenee, jos metsä­retkestä tulee suoritus, joka tehdään kiireellä.

Mitä useammin metsässä käy ja mitä kauemmin siellä viihtyy, sitä paremmin ihminen voi.

Painu siis metsään

Suomessa on se hyvä, että metsiä meillä riittää. Asuitpa sitten kantakaupungissa tai pikatien varrella, metsä ei ole koskaan kovinkaan kaukana. Kannattaa siis käyttää syksy hyödykseen ja painua aina välillä metsään. Kännykkä ja musiikki kannattaa jättää vähintäänkin taskuun, ja kuunnella mitä metsällä on sinulle sanottavana.

Keho ja mieli kiittävät sinua!